Kaikki korvikset ovat superhelppoja ja ne on kasattu sen kummemmin suunnittelematta. Ne on myös helppo purkaa jos eivät tunnukaan hyviltä tai jos iskee parempi inspiraatio. Mutta tykkään näistä kyllä sen verran, että kaipa näitä tule käytetyä. Tytärkin jo kyseli joitakin lainaan.
Koruja oli kyllä mukava nykertää pitkästä aikaa, korutarvikevarastoni vain havaitsin aivan onnettomaksi. Välirenkaita oli ainoastaan yhtä kokoa, nekin hommattu silmukkamerkkejä varten. Korupiikkejä taas en löytänyt ollenkaan - vaikka olen aivan varma että minulla sellaisiakin pitäisi olla. Lähitulevaisuudessa saattaa siis olla edessä vierailu korutarvikeliikkeessä.
Toissa viikolla sain postissa myös Succaplokin tilaukseni. Varsinaisesti lähdin tekemään tilausta Tumbbuplokeista, mutta myös Mini-Paavo-korvikset suorastaan vaativat päästä mukaan ostoskoriini. Väriä pähkäilin pitkään, mutta lopulta päädyin ottamaan varman päälle ja tilasin Paavot värissä Hieno Musta.
Tykkään kyllä hurjasti!
Ja kun korviksista kerran puhutaan, niin en malta olla esittelemättä seuraavia ihanuuksia. Joulun alla tuli vierailtua Wanhan Ylioppilastalon joulumarkkinoilla ja siellä minua puhuttelivat erityisesti nämä kerrassaan upeat kirsikka-korvikset. Niin yksinkertaiset mutta juuri siksi niin kauniit.
Harmillisesti onnistuin kadottamaan taustapahvin ennen kuin otin tekijän nimen ylös, enkä onnistunut googlen avullakaan tekijän tietoja löytämään. Täytyy toivoa että samainen myyjä olisi ensi vuonnakin Wanhalla ja saisin ostettua jonkun niistä muista väreistä jotka jouduin tällä kertaa jättämään väliin.
Paha takaisku molempien ostettujen korvisten kanssa on, että aktiivisempaa käyttöä pitää odotella keväälle. Käytän talviaikaan joka päivä jonkinlaista huivia kaulallani ja Paavojen koukut ovat sen verran pitkät että ovat jatkuvasti kiinni huiveissa ja tekevät niihin ikäviä lankalenkkejä. Kirsikat taas ovat vaarassa irrota korvasta kun huivi puskee tuota pitkää takaosaa ylöspäin. Hetken kyllä harkitsin jopa huivittomia päiviä, mutta koska työpaikallani on _kylmä_ saavat Paavot ja kirsikat odotella hiukan lämpimämpiä kelejeä päästäkseen ahkerampaan käyttöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti