Koska vauvat kasvavat alkuun niin hurjaa vauhtia (ja koska kyseessä ei ole perheen ensimmäinen tyttö), päätin tehdä pikkuisen isompaa vaatetta kuin juuri vastasyntyneelle tarkoitettua. Tähtäys oli kokoon 3-6kk mutta ohjeiden kokoluokittelu vaihtelee kovasti ja oma tuntuma näistä pienistä vaatteista on vähän haalistunut, joten saapa nähdä miten kokotähtäys onnistui.
Minulla oli vahva visio retrohenkisestä kesämekosta joka on helppo pukea pienemmänkin neitokaisen päälle. Värivalinta alkoi hiukan harmittaa matkan varrella, mutta aikataulu oli tiukka ja siinä vaiheessa oli myöhäistä vaihtaa suunnitelmaa. Tällä siis mentiin. Ja ainahan voin tekaista uuden mekkosen jollain muulla värillä jos alkaa liikaa kaihertaa tuo värivalinta.
Malliksi valikoitui Melissa Wastneyn Blossom - pienin modauksin. Lankana Drops Safran oranssina ja tumman ruskeana. Valkoinen lanka on vanhoja Mandarin Petitin jämiä.
Malli neulottiin erikoisesti aloittamalla takakappaleen alaosasta ja etenemällä olkapäältä etukappaleet puoli kerrallaan ylhäältä alas. Yritän yleensä välttää ommeltavia saumoja, mutta tässä ommellut sivusaumat kyllä vahvistivat mukavasti solmimisnauhojen kiinnityskohtia.
Jätin ohjeen aina oikein -neulotut reunukset pois ja kavensin etukappaleita yhdellä silmukalla. Lisäksi loin takakappaleen silmukat väliaikaisella aloituksella. Lopuksi poimin kaikista reunoista silmukat pitkälle pyörölle ja neuloin yhtenäisen reunuksen.
Suurin modaus taisi kuitenkin olla etureunan viistotus. Liekö johtunut joustamattomasta puuvillalangasta vai vain minun käsialastani, mutta en mitenkään onnistunut saamaan reunasta siistiä ohjeen mukaisilla lisäyksillä. Ohjeessa siis lisättiin yksi silmukka jokaisella kerroksella. Minä päädyin useamman purkukerran jälkeen lisäämään joka toisella oikealla kerroksella 2 silmukkaa ja joka toisella 1 silmukan. Kiinnityskohdat tulivat siis hiukkasen alemmas kuin alkuperäisessä ohjeessa, mutta ainakin sain reunasta siistin.
Somisteeksi neuloin taskun ja taskuun pienen pupusen. Pupunen on kiinnitetty nyörillä taskun sisälle jotta ei pääse katoamaan. Häntä on neulottu nyppynä valkoisen kerroksen keskelle ettei vain irtoa pienten sormien käsittelyssä.
Tossut on tehty Lucie Sinklerin Mary Jane Booties -ohjeella. Paitsi että neuloin tossut pyörönä ohjeen tasoneuleen sijasta. Silmukat loin Judy's Magic Cast-On -aloituksella. Hiukan yläreunassa meni kikkailun puolelle kun en aloittaessa vaivautunut miettimään asioita ihan loppuun asti. Mutta lopputulos on ihan hyvä kumminkin.
Hattuun katsoin kokoa vähän sieltä sun täältä, mutta lopputulos on kuitenkin niin vahvasti modailtu ettei tähän voi mitään yhtä ohjetta nimetä. Tämän koko jännittää ehkä kaikkein eniten. Että onko koko setti ollenkaan samaan aikaan käyttökelpoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti