29.4.2012

Messuilua

Perheellämme on ollut tapana käydä joka vuosi Lapsimessuilla. Tämänvuotinen suunnitelmani oli heittää mies ja lapset Lapsimessuille ja mennä itse kiertelemään Kädentaitomessuille. Isompi lapsista on kuitenkin jo ohittanut Lapsimessuiän ja pienempikin oli vähän siinä hilkulla. Päädyimmekin siis kiertämään Kädentaitomessuja koko perheen voimin, ja lapset olivat vähintään yhtä innostuineita kuin minäkin. Ja kaikenlaista ihanaa tarttui mukaan.

Sinooperin osastolta ostimme Tilda-kankaita joista olisi ensisijaisesti tarkoitus tulla lasten itse tekemiä pikkulahjoja opettajille ja päiväkodin hoitajille. Mutta ehkä näistä jotain riittää äidillekin.


Etukäteen jo tiesin etten pääse Teippitarhan osaston ohi ilman ostoksia. Ja jäihän sieltä mukaan aika monta rullaa. Ja tässä on vain minun ostokseni. Tytär osti omilla rahoillaan vielä kolme rullaa lisää. Kyllä kelpaa teippailla!

Vielä olisi muutama tietty rulla mielessä, mutta miehen mulkaisut alkoivat olla sitä luokkaa että tilailen sitten joskus (salaa) nettikaupasta.


Mustalta näyttävä teippi on oikeasti tumman violettia, mutta kärisvällisyys ja taito kameran kanssa kikkailemiseen loppui kesken.

Lapset hiplailivat innoissaan jokaisen helmimyyjän antia, mutta itse olin tiukasti päättänyt etten osta yhtäkään helmeä ennen kuin vanhoja varastoja on vähän pienennetty. Mutta Green Papayan/Hendersonin Helmen osastolla vierähti niin monta hetkeä että jäihän niitä helmiä sitten omaankin ostoskoriin. Kuvassa vain minun ostokseni. Lasten ostokset ovat jo osittain päätyneet valmiiksi koruiksikin.


Lapset ostivat myös Elvarin osastolta aivan ihastuttavia pöllöjuttuja! Minä en osannut päättää mitä kaikista ihanista vaihtoehdoista haluaisin. Pitää tutkailla rauhassa verkkokaupassa.



Jotain muutakin jäi kyllä mukaan, mutta ne olivat enemmänkin miehen ostoksia, joten jääköön tässä listaamatta.

Outlet-exposta odotin vähän enemmän, mutta siellä ainoa kiinnostava tuote jäi ostamatta myyjän penseän asenteen vuoksi.

Ja ne lapsimessut jäivät lopulta kokonaan väliin kun eskarilainenkin oli sitä mieltä että kässämessut oli paljon paremmat!

Ei kommentteja: