Toinen, hiukan pienempi, nuttu olikin sitten jo helppo tehdä kun oli yksi onnistunut versio josta ottaa mallia. Pienemmän balettipuku on valkoinen, joten tähän sopi langaksi jemmoistani löytynyt Dropsin Merino Extra Fine ihanan vihreänä.
Tämä lanka oli ensin takki naisten kokoa "iso". Alkuperäinen mallivalinta meni jo itsessään pahasti hutiin, minkä lisäksi lanka oli siihen malliin ihan väärä. Neule oli luonnollisesti vielä isotöinen, joten purkamisen kanssa piti odotella jonkin aikaa että harmitus hiukan laantui. Pari vuotta tuossa taisi vierähtää. Lanka kesti hyvin purkamisen ja suoristamisen ja uudesta pinnasta tuli ihan siisti.
Ja tätä lankaa kyllä riittää säärystimiin. Mutta eihän sitä sovi tehdä yhdelle lapselle jos ei toiselle ole lankoja valmiina. Voi tulla vaikka sanomista.
Nutut on neulottu yhtenä kappaleena ylhäältä alas. Hihoissa raglanlisäykset, kuten lähes aina jos ilman ohjetta neulon. Helmakaistaleeseen loin silmukat väliaikaisella aloituksella ja lähdin kiinnittämään kaistaletta neuloessa kiinni alareunan silmukoihin. Kun silmukat loppuivat, jatkoin pelkillä helmakaistaleen silmukoilla sen verran että naru/nyöri/mikälie ylettyi vyötärön ympäri ja solmuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti