3.6.2012

Kesähuivi

Tutkailin tuossa joitakin päiviä sitten kesävaatteitani ja totesin että kovin näyttäisi olevan mustavoittoinen valikoima. Jotain piristystä siis selvästi kaivattiin.

Kävin Menitassa ihan muita lankoja hakemassa ja mukaan tarttui samalla vyyhdillinen Karen Noen Rustik naturgarnia (58% bourettesilkkiä ja 42% puuvillaa). Olisin ottanut toisenkin vyyhdin, mutta mikään muu väri ei juuri nyt sytyttänyt ja tätä väriä oli jäljellä enää yksi ainokainen 50g vyyhti. Niinpä mallivaihtoehdot olivat aika vähissä. Ann Linderhjelmin Störlinge linen scarf oli kuitenkin juuri sitä mitä halusin.


Ohjeessa käskettiin luoda 45 silmukkaa, mutta tällä lankamäärällä huivi olisi jäänyt melkoisen lyhyeksi. Niinpä loin vain 21 silmukkaa ja posottelin menemään viitosen puikoilla niin pitkälle kuin lankaa riitti. Pituutta tuli ehkä aavistus turhan paljon, mutta ei niin paljon että sillä määrällä olisi yhtä mallikertaa leveämpää huivia saanut. Eikä ainakaan niin paljon että purkaisin yhtään.

Lanka on kyllä ihanaa, mutta kierrettä ei ollut kuin nimeksi, joten karanneita säikeitä sai metsästää koko ajan. Mitään monimutkaista mallia en tästä langasta siis lähtisi tekemään. Tämä malli taas oli neuloessa ehkä hiukan turhankin tylsä. Mutta halusin simppelin pienen huivin ja sellaisen sain.

Ei kommentteja: